Seitsemästoista joulusatu, jossa tehdään eläinkoreja, paistetaan lussekatteja ja sokeroidaan jääkarhuja ja muita eläimiä.

”Mitä joulupuuhia meidän tänään pitikään tehdä?” Fammu mietiskelee.
”Paistoksia!” huutavat Muhku ja Misse.
”Tehdään ensin pullataikina”, sanoo Fammu ja kaataa kulhoon maitoa, hiivaa, jauhoja, leivinjauhetta, suolaa, sokeria, kardemummaa ja sahramia.
”Sahrami on tärkeä joulupullien mauste”, kertoo Fammu. ”Sahramintuoksu tuo suuhun joulun maun. Tiedättekö, mistä sahrami tehdään?”
”Se tehdään kukasta!” huutaa Sipi Sinisiipi tohkeissaan, ”perhoset ovat tästä hyvin selvillä.”
”Olet aivan oikeassa, Sipi”, Fammu sanoo. ”Sahrami tehdään kukasta, jonka nimi on krookus”.
Olet varmaankin nähnyt varhain keväällä puistoissa ja puutarhoissa keltaisia, valkoisia ja violetteja krookuksia.

”Krookuksen kukan keskellä näet pieniä keltaisia osia. Kun niitä kerätään paljon, saadaan sahramia”, kertoo Fammu. ”Sahrami on keltaista ja se värjää koko pullataikinan keltaiseksi”.
Nyt ystävällinen yleiskone on vatkannut taikinan, siitä leivotaan joulupullia. Joulupullia on leivottu Lucian päivänä ja siksi niiden nimi on ruotsiksi lussekatter tai lussebullar. Niitä on monen muotoisia. Lucian päivänä Lucia-tyttö tuo valon kynttiläkruunullaan. Lussekatteihin leivotaan kiemuroita, jotka ovat kuin Lucia-neidon tai enkelien kiharoita.
”Nyt meidän lussekattimme ovat valmiita odottamaan uunia”, sanoo Fammu.

Taikinaa on vielä vähän jäljellä, siitä voi leipoa vielä joulupojan ja joulutytön.

”Me voimme vähän askarrella sillä aikaa, kun pullat ovat uunissa”, Fammu ehdottaa. ”Tehdään pieniä joulukoreja. Siihen tarvitaan vain kartonkia, tippa liimaa, sakset ja tussikynä”.

Kuvio leikataan irti paperista.

Eri osat pujotellaan yhteen sydämen muotoiseksi koriksi ja sille liimataan sanka. Kori on valmis!

Koreja voi tehdä monenlaisia. Fammu tekee vielä karhukoreja, pingviinikorin ja korin, jossa on poroja. Niihin voi laittaa rusinoita ja pähkinöitä ja ripustaa vaikka kuusen oksalle.

Muhku on vahtinut paistoksia. ”Uunista tulee jo ihana sahramintuoksu”, se nuuskii, ”taitavat olla valmiita”.

”Koristellaan vielä piparkakkuja”, sanoo Fammu. ”Kuorrutteeseen sekoitetaan tomusokeria, kananmunan valkuainen ja tippa sitruunamehua. Sitten pursotetaan kuvioita”.

Metsän eläimet saavat joulukoristeita.

”Hei siellä on jääkarhuja”, jääkarhu huutaa.
”Ja perhosia ja sudenkorentoja”, ihastelee Sipi.
”Ja karhuja ja siilejä”, huomaa Paddington.
Mitä muita eläimiä sinä löydät tästä kuvasta?

Mitähän joulupuuhia huomenna tehdään? Ehkä leivotaan vielä herkkuja tai askarrellaan.