‍

Samuli Paulaharju kuvasi Jällivaarassa vuonna 1933 pienen tytön pesemässä portaita lauantaina. Meidän länsimaisen hyvinvointivaltiomme nykyisin silmin katsottuna kuva saattaa herättää kauhistelua ja mielikuvan köyhän tytön hyväksikäytöstä. Luultavasti kyseessä on ollut aivan tavanomainen tilanne. Lasten osallistuminen talon töihin oli normaalia. Tällä hetkellä köyhyyteen viittaavat merkit edustivat tuolloin tavallista elintasoa. Kuvan ottamisesta ei ole kauan: tuo tyttönen voi tällä hetkellä olla hiukan yli 90-vuotias.

Zachris Topelius (1818-1898) tunnetaan satusetänä, joka kirjoitti eurooppalaista satu- ja tarinaperinnettä mukaillen lapsille kansallisromantiikan hengessä. Monet hänen teksteistään ilmestyivät ensin hänen vuonna 1854 perustamassaan ensimmäisessä suomalaisessa lastenlehdessä, jonka nimi oli kreikkalaisen aamuruskon jumalattaren mukaan Eos. Lehteä julkaistaan edelleen; se on nyt ilmestynyt 166 vuotta.

Topeliuksen satu Ole hyvä köyhille (Var god mot de fattiga) ilmestyi Eoksessa vuonna 1856. Siinä kreivitär-äiti saa tarpeekseen laiskoista, ylpeistä ja ilkeistä lapsistaan Akselista ja Rosiinasta. Hän vie heidät oppimaan nöyryyttä ja muita köyhyyden hyveitä Riitta-muorin ja hänen hyväsydämisten lastensa Pekan ja Maijan köyhään kotiin. Rikkaat lapset kapinoivat, mutta joutuvat tekemään työtä ja taipumaan vaatimattomiksi ja työteliäiksi. Satu opettaa olemaan hyvä alempiaan kohtaan, mutta säilyttää tiukasti yhteiskuntaluokkien erot. Köyhän on tiedettävä paikkansa. Sadun topeliaanisen diskurssin lopussa rikkaat lapset palaavat jalostuneina rikkauteensa ja Riitta-muori lapsineen jää asumaan mökkiin. Kreivitär lupaa heille, ettei heiltä koskaan tule kaali loppumaan kesken. Topeliuksen ideaali tiivistyy siihen, että köyhille luontaista ja hyvää elämää on elää vaatimattomasti.

Oman lapsuuteni korostuneen uskonnollisessa ympäristössä 50-60-luvuilla topeliaaniset hyveet olivat voimissaan. Virkamiesperheen toimeentulo ei ollut leveää, mutta se oli työläisperheitä parempi. Lapsuudessa seurasin ja kuuntelin vieressä, kuinka seurakunnan diakonissalla oli tapana tuoda kotiimme köyhille perheille lahjoitettuja vaatteita, jotka diakonissan mukaan olivat ”turhan hyviä ja kauniita heille”. Diakonissan mukaan köyhät ”eivät kuitenkaan ymmärrä kauneuden päälle, heillehän on sama, kunhan saavat päälleen jotain lämmintä”. Pikkuvanhana lapsena minua jäi vaivaamaan tämä kummallinen ajatus köyhien kyvyttömyydestä ymmärtää kauneutta. Koulukavereihini se ei kokemukseni mukaan ainakaan sopinut. Herkästä lapsesta tuntui pahalta käyttää niitä vaatteita, jotka olisivat kuuluneet toisille. Onko se naurettavaa ja yliherkkää? Joka tapauksessa se ei ole unohtunut ja se tuntuu vielä pahemmalta nyt yli 60 vuotta myöhemmin.

Köyhyys on ajallisesti ja paikallisesti suhteellista. Se on status, joka määrittää ihmisen mahdollisuuksia ympäröivän yhteiskunnan jäsenenä. Pandemiavuoden syksyllä 2020 ilmestyi Johanna Kallion ja Mia Hakovirran toimittama artikkelikokoelma Lapsiperheiden köyhyys ja huono-osaisuus (Vastapaino). Siinä käsitellään köyhyyden syitä, köyhyyden kierrettä sekä huono-osaisuuden vaikutusta lasten pahoinvointiin, koulumenestykseen ja tulevaisuuden mahdollisuuksiin.

Olen poiminut tähän lapsiköyhyyttä kuvaavia lukuja edellä mainitussa kirjassa olevasta Minna Salmen artikkelista Lapsiperheiden köyhyys pitää yllä köyhyyden kierrettä (em. teos, s. 37-71).

Lapsiköyhyys tarkoittaa niiden alle 18-vuotiaiden lasten osuutta lapsiväestöstä, jotka asuvat köyhissä perheissä. Kun asuntotulo otetaan huomioon, Suomessa oli vuonna 2017 150 000 köyhää lasta. Lapsiköyhyys aleni 1960-luvulta vuoteen 1994 saakka. Tuolloin se oli 4,5 prosenttia. Sen jälkeen lapsiköyhyys on lähes kolminkertaistunut. Vuonna 2017 se oli 13,9 prosenttia. Yksinhuoltajaperheiden köyhyysaste on yli 30 prosenttia.

Alimpaan tuloviidennekseen kuuluvien lapsiperheiden tulojen kasvu on 1990-luvun alusta saakka ollut vähäistä ja joinakin vuosina jopa laskenut. Samaan aikaan ylimpään tuloviidennekseen kuuluvien lapsiperheiden tulot ovat kasvaneet merkittävästi. Työttömyys ei selitä lapsiperheiden köyhyyttä, vaan sille on ominaista köyhyys työssäkäynnistä huolimatta. Poliittisten päätösten seurauksena lapsiperheiden tulonsiirtojen reaaliarvo on heikentynyt 1990-luvulta lähtien.

Minna Salmi toteaa näiden lukujen pohjalta, että lapsiperheitä kuvaa rakenteellisen välinpitämättömyyden politiikka. Sen erilaisia ulottuvuuksia ovat seuraavat kysymykset:

·     Nähdäänkö lasten elämisen ehdot osana yhteiskunnan makroilmiöiden kehitystä?

·     Ajatellaanko lasten kehityksen olevan myös yhteiskunnan vastuulla?

·     Oivalletaanko lapsuuden ehtojen olevan myös historiallisesti muuttuvia?

·     Ymmärretäänkö lapsiväestö yhteiskunnan rakenteelliseksi osaksi eikä ohimeneväksi vaiheeksi?

·     Miten lasten ja perheiden asiat asettuvat yhteiskunnan tärkeysjärjestyksessä?

·     Sopiiko markkinalogiikka lapsipolitiikkaan?

Minna Salmen mukaan yhteiskuntapolitiikassa vallitsee syvä ristiriita lasten ja nuorten kasvun edellytyksistä, hyvinvoinnista ja syrjäytymisriskeistä käytettävissä olevan tiedon ja poliittisin päätöksin luotujen arjen ehtojen välillä. Huolestunut puhe on yleistä, mutta se ei muutu päätöksiksi resursseista. Tämä merkitsee lasten huono-osaisuuden seurausten kalliita korjaustoimenpiteitä ja yhteiskunnan inhimillisten resurssien tuhlaamista.

YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsilla on oikeus riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista. Tämä voitaisiin varmistaa lapsivaikutusten arvioinnilla ja huomioon ottamisella poliittisessa päätöksenteossa. Lapsibudjetointi eli kunnan tai valtion talousarvion tarkastelu lapsen oikeuksien näkökulmasta mahdollistaisi lapsille tulevien resurssien nykyistä paremman seurannan.

Kotikaupungissani Hämeenlinnassa elää yli tuhat alle 15-vuotiasta lasta köyhyydessä. Kaupunginvaltuutettu Kylli Kylliäinen (kd.) teki vuonna 2019 kristillisdemokraattien ja molempien vasemmistopuolueiden tukemana aloitteen siitä, että kaupungille laadittaisiin Lapsiköyhyyden vähentämisen toimintaohjelma. Yhdeksän kuukautta myöhemmin, maaliskuussa 2020 kaupunginhallituksen niukka enemmistö päätti esittää vastauksenaan, että kootaan listaus ”jo olemassa olevista toimista lapsiperheiden osallisuuden vahvistamiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi”. Kaupunginhallituksen enemmistön mielestä tilanne on siis hyvä ja olemassa olevat toimet riittävät. Köyhiin lapsiin ei tarvitse kiinnittää enempää huomiota kuin muihinkaan lapsiin. Lapsivaikutusten arviointia tai lapsibudjetointia ei Hämeenlinnassa tehdä. linkki

Koronakriisi on vaikuttanut eniten perheisiin, jotka ovat jo lähtökohtaisesti muita heikommassa asemassa. Köyhyys heikentää mahdollisuuksia selvitä ja aiheuttaa stressiä sekä terveys- ja hyvinvointiongelmia. Valtioneuvoston koronaseurantaan liittyvä julkaisu Lasten ja nuorten hyvinvointi koronakriisin jälkihoidossa, Lapsistrategian koronatyöryhmän raportti lapsen oikeuksien toteutumisesta julkaistiin kesäkuussa 2020 (Valtioneuvoston julkaisuja 2020:1). Sen mukaan koronakriisi uhkaa lisätä entisestään eriarvoisuutta lasten ja nuorten keskuudessa. Koronakriisillä on vakavia globaaleja vaikutuksia lasten oikeuksien toteutumiseen. Koronakriisin kielteisten vaikutusten minimoimiseksi tarvitaan kokonaisvaltainen suunnitelma lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaamiseksi ja pärjäävyyden edistämiseksi.

Poissaolo varhaiskasvatuksesta, koulusta ja harrastuksista vaikuttaa erityisesti heikommassa asemassa oleviin lapsiin ja erityisen tuen tarpeessa oleviin lapsiin. Sosiaali- ja terveyspalveluissa lasten, nuorten ja perheiden tuen ja avunsaanti on vaikeutunut ja viivästynyt. Poikkeusolojen aikana poliisin kotihälytystehtävät ovat lisääntyneet. Lapsiin ja nuoriin kohdistuva ja perheessä tapahtuva väkivalta jää aiempaa useammin piiloon.

Raportissa esitetään muun muassa seuraavia ensimmäisen vaiheen kriittisiä toimenpiteitä:

- Varhaiskasvatuksen, opiskeluhuollon ja oppimisen tukea on vahvistettava.

- Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluita, lastensuojelua ja perheiden sosiaalista tukea on tehostettava.

- Nuorten pääsy työmarkkinoille on kriisin myötä vaikeutunut, mikä edellyttää toimia nuorten työmarkkina-aseman parantamiseksi.

Myös Hämeenlinnassa heikommassa asemassa olevien lapsiperheiden tilanne on koronan vuoksi kriisiytynyt ja köyhien lasten määrä on kasvanut. Sen korjaamiseen eivät taida riittää jo olemassa olleiden asioiden listaukset.

Lassi Nummi kuvaa sen niin hyvin runossaan, tässä on ote siitä:

Minä olen joulu (Joulukonsertto, Otava 1987)

… ojennamme kätemme

näille lähimmäisille, niin kuin sanotaan,

                     toivotamme heille

säästelemättä kaikkea hyvää,

                     sallimuksen laskuun tietenkin.

Mittaamme säestykseksi

sopivan annoksen suopeaa hymyä. Lähetämme

tervehdyksiä, jopa lahjoja.

-      tai sitten otamme itsestämme sen selfien hiljentymässä joulukirkossa!

‍

‍