Minna Canth syntyi vuonna 1844 ja kuoli vuonna 1897. Hän kirjoitti naisten asemasta ja oikeuksista ja siksi hänen syntymäpäivästään 19.3. tehtiin Suomessa tasa-arvon päivä. Se sai vakiintuneen liputuspäivän aseman ensimmäisenä ja toistaiseksi ainoana merkittävään naiseen liittyvänä päivänä vuonna 2007. Miehisiin merkkihenkilöihin liittyviä vakiintuneita liputuspäiviä on kahdeksan. Tarvittaisiin siis pikaisesti seitsemän liputuspäivää lisää.
Tasa-arvon päivänä vuonna 2021 sopivinta luettavaa on kirja naisten näkymättömyydestä. Palkittu tietokirjailija Caroline Criado Perez on kirjoittanut kirjan puuttuvasta datasta - informaatiosta ja tiedosta jota ei ole. Puuttuva tieto koskee puolta ihmiskuntaa, mutta heitä koskeva data on systemaattisesti sivuutettu kaikkialla maailmassa. Mies on ihmisen mitta, nainen on poikkeama ihmisestä ja ihmeen sitkeällä tavalla tämä Aristoteleen aikoinaan julistama harha on edelleen vuonna 2021 suunnittelun ja normien pohja. Naista koskeva tieto on "epätyypillistä" eikä sitä ole tarpeen kerätä eikä ottaa huomioon.
Platon piti naisia hulluina, joita määritti hystera - kohtu. Sigmund Freud hallitsi 1900-lukua ja rikastui määrittelemällä naiset hysteerikoiksi. Vuonna 1933 hän luennoi asiasta: "kautta historian ihmiset (kursivointi minun, ei Freudin) ovat turhaan yrittäneet ratkaista naiseuden arvoitusta". Älykkäänä pidetty fyysikko Stephen Hawking pitää naisia "mysteereinä". Ikivanha olettama miehestä objektiivisena mittarina on kuitenkin systemaattinen harha, joka sivuuttaa todellisuutta koskevat faktat. Todellisuus vääristyy, jos sen ulkopuolelle jätetään puolet ihmiskuntaa.
Näkymättömät naiset -kirja helpottaa Sigmundin ja Stephenin tuskaa paljastamalla, ettei mysteeriä ja arvoitusta olekaan olemassa. On vain puuttuvia tietoja, koska naisia ei nähdä eikä kuunnella millään elämän alueella: taiteessa, kaavoituksessa, liikennesuunnittelussa, lääketieteessä, hoivatyössä, koulutuksessa, tietotekniikassa, algoritmeissa, teollisuudessa, maailman mitoituksessa jne. - kaikkialla. Naisia koskevan datan keruu määritellään "epätyypilliseksi", hankalaksi ja liian monimutkaiseksi.
Arvoituksen ratkaisu on kuitenkin ollut kaiken aikaa silmiemme edessä: todellisuuden löytämiseksi "ihmisten" ei olisi tarvinnut muuta kuin kysyä naisilta.
Näkymättömät naiset; Näin tilastot paljastavat miten maailma on suunniteltu miehille. Suomentanut Arto Scroderus. WSOY: 2020.(Invisible Women; Exposing data bias in a world designed for men. 2019).
Etsi siis käsiisi tämä kirja ja lue se.
Kirja on omistettu:
Naisille, jotka jatkavat itsepintaisesti - olkaa vastedeskin helvetin hankalia!

